keskiviikko 14. syyskuuta 2016

koroista ja muodista harrastus

Kaikki alkoi kiinostuksesta kokeilla ja oppia kävelemään koroilla. Ensimmäiset korot oli vaatimattomat saappaat noin viidensentin korolla, ne oli aivan mahtavat saappaat harjoitella kävelemään.

Mutta nälkä kasvoi kävellessä  saapaita ja muita korkoja tuli lisää ja haasteita tuli lisää paljon, aloin käyttämään korkoja julkisesti ja arjessa. Mutta vaikka aloin käyttömään korkoja julkisesti niin en ole katunut yhtään että uskalsin alkaa kokeilemaan, vaikka kommenttia tuli paljon ja se ei ollut kaunista kuuneltavaa.

Kiinostus kasvoi ja siirtyi vaateisiin, huomasin että kaikki miesten vaatteet ei sopineet naisten kenkien kanssa yhteen. Niin hommasin erilaisia vaatteita muumoassa nahkahousut ja hameita ja nahkatakin sekä erilaisia asusteita.

Nykyään käytän korkoja viikottain jopa paivitäin en kadu yhtään että olen lähtenyt kokeilemaan mihin kaikkeen uskallan.

Jokaisella on erilaisia harrastuksia minulla on tämä

Harrastus toi mukanaan muitakin vaikeuksia kuin se miten muut reakoi, kaikista haastavinta oli kertoa tyttö ystävälle mitä harrastan. Alku menikin kierrellen ja kaarrellen totuutta,mutta sitten piti uskalt kertoa harrastuksesta. Koville se otti kertoa pelkäsin että tyttö ystäväni jättää minut, mutta toisinkävi tyttöystävä pienen kysely tunnin jälkeen hyväksyi asian ja alkoi kannustamaan käyttämään korkoja niin arjessa kuin yhdessä ollessamme.

Kiitos ihanalle tyttö ystävälleni  että hyväksyi minut ja harrastukseni vaikka harrastus ei ole ihan sieltä normaalimmasta päästä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti